maanantai 29. joulukuuta 2008

Aurinkoa!

Se on nyt todistettu, että aurinko on edelleen olemassa ja voi hyvin :-) Eilen siitä sai pitkästä aikaa nauttia pitkällä kävelylenkillä Nouxissa eli tutummin Nuuksiossa. Ystävän kanssa oltiin liikkeellä ja haastateltiin myös retkiluistelijoita, jotka olivat ekaa kertaa kokeilemassa jään kestävyyttä - hyvällä menestyksellä onneksi. Retkiluistelu on laji, joka kiinnostaisi allekirjoittanutta kovasti. Jonain päivänä! No kokeilin toissa vuoden Joululahjaluistimia Joulupäivänä läheisellä jäällä ja mukavasti meni puoli tuntia lapsiperheiden ja muutaman teini-ikäisen poitsun seurassa viilettäessä. Haaveilen vain meren jäätymisestä, että pääsisi luonnonjäälle "oikeisiin olosuhteisiin".
Voi tosin jäädä pelkäksi haaveeksi tätä menoa, kun nykytalvet ovat mitä ovat ainakin täällä etelässä.
Auringosta todisteena yllä oleva sammalkuva. Kaikille lukijoille oikein onnellista Uutta Vuotta 2009
toivottaapi Nasumurmeli

maanantai 22. joulukuuta 2008

Joulurauhaa

Oikein hyvää ja lämminhenkistä Joulun aikaa kaikille blogini lukijoille
toivottaa Nasumurmeli ja vetäytyy Joulutauolle.

torstai 4. joulukuuta 2008

Joulua odotellessa

Yllä oleva kaunis ikkuna on Talvipuutarhasta. Sinne mentäessä havaitsimme ystäväni kanssa molemmat ihanan Jouluisen tuoksun, joka saattoi olla peräisin kardemummakasvista. Toista kertaa emme tuota tuoksua enää tavoittaneet, mutta iäksi jäi mieleen. Suosittelen lämpimästi käyntiä kyseisessä paikassa, siellä voi rauhoittua kuunnellen suihkulähteen solinaa ja katsellen karppien uiskentelua vesialtaassa.
Joulukortit ovat vielä ajatuksena mielessä, mutta suuntana taitaa tänä vuonna olla Kirjatori. Toinen vaihtoehto olisi osittain omatekoinen kortti, mukana ehkäpä valokuva juuri Talvipuutarhasta. Viimeistään ensi viikolla on tuon suhteen aktivoiduttava. Tänä vuonna lähetän ehkä vähemmän kortteja kuin aiemmin ja taidan itsekin saada niitä vähemmän, koska en ole jaksanut lähettää osoitteenmuutoskortteja. Mutta - joulukuusi on luvassa ja saan käydä sen itse kaatamassa :-) Laitan sen pienelle pihalleni ja ripustan siihen jouluvalot.
Joulustani on muutenkin tulossa hiukan erilainen kuin aiemmin mutta uskoisin, että Jouluaaton aterialta löytyy ainakin sinappisilliä, tervagraavattua lohta, keitettyjä perunoita, kinkkua, imellettyä perunalaatikkoa ja porkkanalaatikkoa. Jälkiruokana saattaa olla jokin marjoista tehty jäädyke tai pala omatekoista maustekakkua kahvin kera. Suklaata unohtamatta!
Jouluuni kuuluu myös ehdottomasti hyvän kirjan lukeminen. Ideaali tilanne olisi viettää Joulupäivä yöpaidassa herkkuja syöden hyvän romaanin ääressä. Mutta jo Tapanina pitää päästä jonnekin! Levoton sieluni ei viihdy kovin kauaa pelkästään kotona, vaikka koti rakkain paikka onkin. Vielä elää myös unelma valkoisesta Joulusta. Tänään satoi kunnon jalkarättejä ja pihanurmi oli valkoinen, mutta nyt sataa ropisee silkkaa vettä.
Myös glögi-illat kuuluvat perinteisesti omaan Joulun alusaikaani. Eilen vietin sellaista kauniissa kodissa hyvien ystävien kanssa ja ensi viikolla on oma vuoroni tarjota glögiä muutamaan otteseen. Myös työn puolesta olen jo osallistunut yhteen glögitilaisuuteen ja kutsu Joulukonserttiin on myös tullut yhteistyökumppanilta. Perinteisesti joulukuu on ollut tapahtumarikasta aikaa ja hyvä niin - mie tykkään.

Kaunista Joulun alusaikaa toivottaa
Nasumurmeli hymyillen

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Lumiomenat

Ihanaa, talvi on - ainakin väliaikaisesti - saapunut meitä ilahduttamaan. Vaikka kaikki eivät välttämättä ole olleet asiasta samaa mieltä..itse pidän talvesta ja odotan innokkaasti että pääsisin meren jäälle luistelemaan. Lisääntynyt valoisuus piristää kummasti. Talven kautta pääsen sujuvasti siirtymään elämän pieniin iloihin eli ilahduin tässä taannoin niinkin käytännöllisestä lahjasta kuin auton lumiharjasta. Sellaisen sain yhteistyökumppaniltani ja tuli sinä päivänä tosiaan tarpeeseen. Sitä ennen olin puhdistanut autoa tavallisella lattiaharjalla mikä sekään ei ollut hullumpi keksintö.
Viime aikojen ajatuksia: olen miettinyt, millaista olisi asua ja elää jossain kauniissa hyväkuntoisessa tunnelmallisessa huvilassa yhdessä mukavien, eri-ikäisten ihmisten kanssa. Porukka voisi koostua eri elämäntilanteessa olevista aikuisista ja heidän mahdollisista lapsistaan. Jokaisella olisi oma yksityisyytensä ja ns. oma huushollinsa, mutta osa tiloista olisi yhteisiä kuten esimerkiksi sauna ja kodinhoitotilat. Suomessa ihmiset haluavat lokeroitua kukin omiin kuutioihinsa ja valitettavan monet ikääntyneemmät kärsivät sosiaalisten kontaktien puutteesta. Mutta tuollaisessa jonkin sortin yhteisössä elämä olisi vieressä, apu ja turva lähellä, seuraa tarvittaessa. Nythän tästä yhteisö-sanasta on tullut varsin muodikas, mutta haaveilen,
että tuollainen asumismuoto voisi todella toimia. Tosin sopeutumista se varmaan vaatisi ja hyvän saman suuntaisesti ajattelevan porukan. Jos kyseessä olisi erillistalo, voisi pihalle laittaa sen kaipaamani riippumaton ja kasvattaa vanhan ajan sireenimajan. Pihalle myös komposti ja kasvimaa sekä tietenkin omenapuita ja mustaviinimarjapensaita. Mikään ei ole parempaa kuin itse mehumaijalla mehustettu mustaviinimarjamehu, kerran olen jopa sitä itsekin tehnyt. Ja tuohan tarkoittaa sitä, että kellari olisi myös hyvä olla olemassa. Näen jo itseni sieluni silmin keittämässä omenahilloa ja säilömässä kurpitsakuutioita :-) Ja ei muuta kuin toteutukseen :-)

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Kovaa ja pehmeää

Bonsoir,

Tänään annoin keskipäivän auringon helliä itseäni sunnuntaikävelylläni. Muutamia kuvia oli otettava kauniin huurteisista lehdistä ja myös tästä ihanasta sammaloituneesta kivestä, jossa kova ja pehmeä kohtaavat toisensa.

Kivet ja sammaleet ovat aina olleet hyviä kuvauskohteita. Kiviä on tullut kannetuksi matkoilta kotiin jonkin verran ja yksi itsekin louhittu ametisti pohjoisen Suomen ametistikaivoksesta.

Tänään kävin katsomassa ranskalaisen elokuvan nimeltään Maalaukseen kadonnut. Sen keskeisin sanoma lienee oli se, että älä unohda läheisiäsi jonkin sinulle itsellesi kiinnostavan asian vuoksi eli elä myös toisille älä vain itsellesi. Tai pikemminkin anna jotain itsestäsi niin saat sen monin verroin takaisin. Ennen kuin on liian myöhäistä. Itse en ennättänyt mukamas kovan kiireen vuoksi enää nähdä ihmistä, joka oli minulle tärkeä. Toivon, että tapaamme vielä joskus, ehkä jossain toisessa ajassa ja ulottuvuudessa.

Eilen pyhäinpäivänä tai pyhäinmiestenpäivänä kuten toiset sanovat, sytytin kynttilän ulos palamaan heidän muistolleen, joihin en enää saa yhteyttä. Sanotaanhan, että niin kauan elät, kuin joku sinua muistaa.

Tällaisia ajatuksia kauniin aurinkoisen marraskuisen päivän päätteeksi. Huomenna on uusi päivä ja kuka tietää, mitä kivaa voi tapahtua :-) Buenas Noches amigos.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Yhdessä jaksaa paremmin

Kun sade vihmoo vaakasuunnassa ja ulkona pilkkopimeässä myrskyää on kiva katsella kuvia niiltä aurinkoisilta syyspäiviltä, jolloin syksystä nauttii.

Tämän päivän ajatuksia: vaikka media lietsoo lamaa ja todellisiakin muutoksia tapahtuu meille monille tämän laskusuhdanteen aikana, niin ystävien arvo ja merkitys korostuu. Ja kun elämässä on muutakin tärkeää kuin tietyn elintason pitäminen, niin voi nukkua yönsä rauhassa kun tietää kaiken mahdollisen ja mahdottoman tehneensä. Jos taas tuntuu, ettei ole yrittänyt tarpeeksi, niin sitten vaan lisää yritystä kehiin. Tietenkin joskus voi väsyä ja silloin aikalisä on paikallaan. Mutta kukaan ei jaksa yksin, asioiden jakaminen ja niistä puhuminen auttaa ainakin oman kokemukseni mukaan. Paljon puhutaan vertaistuesta ja uskon sen olevan tärkeää. Kun tuntee tulevansa ymmärretyksi ja samalla hyväksytyksi omana epätäydellisenä itsenään, voi olla tyytyväinen.

Laskusuhdanne tuntuu vaikuttavan myös pienyrittäjän elämään. Tällä hetkellä uskon vielä optimistisesti tulevaisuuteen ja verkostoitumisen voimaan. Omalla alallani suositus painaa enemmän kuin ilmoitus lehdessä, toisaalta hyvä niin. En itsekään päästäisi ketä tahansa vanhempiani auttamaan. Koti on kaikille pyhä paikka ja luottamus ansaitaan pitkän ajan kuluessa.

Tänään kävin keskustelua parinkin ystävän kanssa nimenomaan tämän hetken taloustilanteesta. Kaikki olivat samoilla linjoilla siitä, että asiaa on paisuteltu ehkä jo liikaakin ja suorastaan lietsottu laman tulemista niin, että eräästäkin pankista ihmiset olivat käyneet nostamassa säästönsä pois. Rakentaminen on pysäytetty monilla rakennustyömailla ja maineikas urakoitsija ilmoitti vasta konkurssistaan. Välillisesti tämä vaikuttaa monen perheen elämään.
Mutta toimeliaat ja energiset ihmiset selviytyvät kyllä alkujärkytyksestä toivuttuaan.

Voimia ja iloa kaikille, niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Uudella tiellä

Tämä vuosi on ollut täynnä elämänmuutoksia ja tunnen nyt olevani uuden tien alussa. Itseni tietäen tiedän tien olevan vauhdikas mutkatie. Pysäkkejä sillä tiellä on paljon, mutta tästä lähtien harkitsen hyvin tarkkaan, mille pysäkille pysähdyn vai pysähdynkö ollenkaan. Olen aina ollut kliseisesti sanottuna oman tieni kulkija ja sellaisena aion pysyä edelleen. Onneksi hyvät ystävät ovat pysyneet vauhdissa mukana eivätkä ole kovasti murisseet - mutta lempeästi viittoneet oikeaan suuntaan kun suunta on ollut kadoksissa.

lauantai 27. syyskuuta 2008

Ruskan värejä

Ruska on nyt parhaimmillaan -ihailen päivittäin lähinnä auton ikkunasta upeita keltaisia ja punaisia vaahteroita sekä ihania punaisia pensaita. Haaveeni on päästä Lappiin ruska-aikana ja tuon haaveen aion toteuttaa ensi syksynä - hinnalla millä hyvänsä :D Olen ollut Lapissa kesä- ja talviaikaan mutten ikinä ruska-aikana. Tänään on tullut tehdyksi vähän pihatöitä - istutin vaaleanpunakukkaisen klematiksen ja kiskoin rikkaruohoja. Sitä ennen tehtiin n. 20 kilsan pyörälenkki ja sieltä on myös tämänkertainen kuvani. Syksy on aina ollut lempivuodenaikani väriensä vuoksi. Rakastan oranssia, keltaista ja punaista ja vihreää ja pidän itse myös värikkäistä vaatteista.

Asiasta ihan toiseen: ikäihmisille pitäisi olla enemmän kodinomaisia hoivakoteja, joissa toteutuisi yhteisöllinen ja turvallinen asuminen. Näen lähes päivittäin, kuinka yksinäisyys on ongelma monelle iäkkäälle ihmiselle ja tuntuu pahalta, että vanhuus pitää viettää yksin. Yksi haaveeni on perustaa tuollainen hoivakoti, jossa jokaisella olisi oma rauhansa, mutta mahdollisuus kokoontua esim. yhteisen ruokahetken merkeissä. Toinen vaihtoehto voisi olla kiva tunnelmallinen kahvila, joka toimisi tapaamispaikkana.

Väsyneenä pitkän työviikon jälkeen uni painaa simmuja, buenas noches amigos!

tiistai 16. syyskuuta 2008

Syksyä ja unohtelua

Syksy on saapunut ja sää kylmennyt sen mukana huomattavasti. Vuodenajan vaihtumisen huomaa viimeistään siitä, kun caprihousut on vaihdettava farkkuihin ja käsineet kaivettava esiin.
Onneksi myös luonto muistuttaa, olen ihaillut upeita pihlajanmarjoja pitkin kuukautta kävelylenkeillä uusissa maisemissa. Elämän muutos ja muutto on vienyt niin paljon energiaa, että blogikirjoittelu on melkein unohtunut, mutta tänään sain ystävältäni ihanan kortin ja kivoja valokuvia sekä kysymyksen, mitä blogilleni kuuluu :D On pitänyt päivittää jo useamman päivän ajan, mutta on muka ollut liian hektistä.
Unohtelu tuossa otsikossa johtuu siitä, että tänään aloin oikein pohtia, että mikähän mahtaa olla syy iänkaikkiselle unohtelulleni eri asioiden suhteen. Viimeisen kuukauden aikana olen hukannut käsilaukkuni (muuton aikana, löytyi onneksi illalla), kadottanut pankkitunnukset (nekin löytyivät illalla, tietenkin sen jälkeen kun olin jo tilannut uudet) ja tänään viimeksi oli kateissa kännykkäni, joka sitten oli jäänyt asiakkaalleni (ja ehdin jo käydä toisenkin asiakkaan luona). Kännykän ilmeisesti pitäisi roikkua kaulassa. Onneksi minulla ei ole silmälaseja..aurinkolasienkin hallinnointi kysyy kärsivällisyyttä. Ihme kyllä, maksan laskuni yleensä ajoissa ja myöhästelen todella harvoin, unohteluni liittyy lähinnä tavaroihin. Jos menen käymään vanhempieni luona, lähes joka kerta sinne jää jotain omaisuuttani. Olen huomannut, että listojen kirjoittaminen auttaa ja sitä harrastankin monesti eli listailen seuraavana päivänä tehtävät asiat, mutta sekään ei auta siihen, että melkein aina jotain on "hukassa".
Ai niin, tapahtui tänään vielä yksi "unohdusmoka". Ostin itselleni ruoaksi maksalaatikon ja ostan yleensä aina laktoosittoman rusinattoman vaihtoehdon ja kun lounastauolla lämmitin laatikkoa, huomasin sen olevan perinteistä maksalaatikkoa. Mutta se olikin hyvää! Ja tietenkin puolukkahilloa piti ostaa myös.

torstai 17. heinäkuuta 2008

Valkoinen Tiikeri

Huomenia hyvää!

Tämän bloggaajan aamupalaan kuuluu erottomattomasti Valkoinen Tiikeri -tee, haudutettuna ihanassa valkoisessa Arabian 24h-teekannussa, ystävältä saadussa. Lisäksi yleensä kaksi leipää, jugurtti ja vettä. Joskus vielä banaani, jos tiedän, että päivästä on tulossa pitkä ja työntäyteinen. Tänään on, mutta olen siitä iloinen. Yrittäjä on aina iloinen, kun hänellä on töitä :D Mutta olen myös iloinen siitä, että voin järjestellä itse aikataulujani ja pitää halutessani joskus vapaapäivän.
Helpoksihan yrittäjän elämää ei ole tehty, mutta se vanha klisee, että tämä on elämäntapa, pitää aika hyvin kutinsa. Tuleva Islannin loma ei tee hyvää taloudelle, mutta sielulle varmasti. Eilen oli keskustelua, riittääkö 1 gigan muistikortti kuvia varten, siis mukaan tulee yhteensä kolme kameraa. Vajaan viikon päästä lähtö.

Lyhyestä virsi kaunis. Kohti uusia seikkailuja!

Pitäkää huolta toisistanne ja nauttikaa ihanasta kesästä.

lauantai 12. heinäkuuta 2008

Elämää ei sen kummempaa

Hip hei!

Loma sen kun lähestyy ja lentokoneen lähtöön enää puolitoista viikkoa - jee! Tänään kävin vähän shoppailemassa tarpeellisia vaatteita matkalle. Islannin lämpötilat ovat olleet aika alhaisia (6 - 14 astetta päivisin),joten ostin edullisen mustan fleecetakin sekä vihreät urheilulliset caprihousut 70 prosentin alennuksella. Mukaan tarttui myös keltavihreä pienen sateen kestävä takki ja pari hihatonta ruudullista hengittäviksi luvattua kauluksellista
"urheilupaitaa", joita pidän kyllä ihan ilman urheilemistakin. Olin oikein tyytyväinen itseeni, sillä aikaa kahdessa kaupassa käyntiin meni yhteensä vajaan tunnin verran. Yhtä kokonaista vapaapäivää olen viime aikoina kaivannut, mutta kohtahan se loma jo alkaa. Laskutuksen kannalta on tietenkin hienoa, että voi kirjoittaa jokaisena päivänä jotakin laskutettavaa. Hups, teinkin muistaessa eilisen ja tämän päivän laskutuksen valmiiksi.
Suosittelen punaviinin ystäville venetsialaista Canalettoa - sitä on kahdesta eri rypäleestä, itse pidän Syrahista. Toinen taisi olla Cabernet Sauvignon. Pullon etikettikin on tosi kaunis. Venetsiassa olen käynyt kahdesti ja voisin mennä sinne vaikka heti uudestaan - upean kaunis kaupunki. Tämänkertainen blogikuva kuvastaa elämän eri tuntemuksia, räsymaton raidoista tuli mieleeni joskus nuorena kirjoittamani runo Elämää. Valitettavasti en tähän hätään sitä löytänyt, mutta lisään sen tänne, jos/kun löydän kätköistäni. Mutta kuten oheisen räsymadon raidat, on elämäkin värikkään vaihtelevaa, välillä tasaisen rauhallista, välillä hektisen kiihkeää. Pidän molemmista ja kuten tänään eräs kansanedustaja kaupan kassajonossa totesi - nukkuminen on kuin rahaa pankkiin laittaisi. Minä nimittäin sanoin kassapojalle huomenta kellon ollessa lähes 12.00. Minulta kysyttiin, olinko eilen Brucen konsertissa (valitettavasti en, olin viisi vuotta sitten) mutta sanoin olevani vain vieläkin edelleen unessa.
Buenos Noches Amigos!

torstai 10. heinäkuuta 2008

Kiitos

Kiitos - kaunis sana, jota ei voi koskaan käyttää liikaa. Tosin ylenpalttinen kiittäminen voi joskus olla ärsyttävää. Mutta on kiva, kun autoilijat heilauttavat kättään, kun toinen antaa tilaa. Pieni huomionosoitus, mutta tuntuu mukavalta. Sama juttu, kun miespuolinen naapuri tai oma mies pitää ovea auki ja päästää menemään edellään.
Kiitos tuli mieleen tämän päiväisestä kiitoskortista, jonka sain isotädin ja isoenon vaimon vierailun jälkeen. Kyse oli vain parin tunnin kahvittelusta ja muutamasta autokyydistä, mutta kortin saapuminen ilahdutti. Olen itse jonkin sortin korttifriikki, lähetän matkoilta useita kortteja, samoin pyrin muistamaan synttärit ja joskus lähetän kortin ihan ilman mitään erityistä syytä. Yhden ystäväni kanssa lähetämme yhdessä kortin jollekin sukulaiselle, kun olemme yhdessä kaupungilla.
Minulla on aina varastossa kortteja eri tilanteisiin, ostan monesti edullisia 20 sentin kortteja, mutta jos oikein hyviä löytyy, niin hinnalla ei ole niin väliä. Turkuun päin mentäessä on Kasvihuoneilmiö, josta saa kauniita vanhanaikaisia kortteja. Kun lähetän paljon kortteja, saan niitä myös itse aina silloin tällöin. Tosin monet ovat nykyään siirtyneet sähköisiin kortteihin tai tekstareihin, kivoja nekin ovat.
Tänään sain mieltä ilahduttavan tekstarin pitkäaikaiselta ystävältäni. Miten sitä muistaisi itsekin aina joskus sanoa (vaikka luulee toisen tietävän) että olet kiva! Ja kehua välillä. Kehujen saaminen tuntuu niin hyvältä. Jokainen meistä varmasti kaipaa kehuja välillä. Kehutaan siis toisiamme kun siihen on aihetta ja aihettakin takuusti on kaikkien kohdalla.
Kiitän mahdollisia lukijoita mielenkiinnosta ja toivotan oikein hyvää yötä! Päivä on ainakin pääkaupunkiseudulla ja Hämeessä ollut erittäin kaunis ja lämmin (mikä kylmä heinäkuu?).

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Avoinna

Kehäkukka on nyt auennut. Ihmisen mielikin voi aueta uusille ajatuksille ja ideoille, kun antaa aikaa itselleen. Mulla on yleensä liikaakin suunnitelmia, ideoita ja unelmia eli vain murto-osa niistä toteutuu. Ja monesti taas sanon ennen kuin ajattelen ja sitten nauretaan. Kun olimme Argentiinassa maineikkaassa tangokaupunginosassa La Bocassa matkan toisena päivänä, näimme toisen suomalaisryhmän. Kuulin, että ryhmän eräs matkustaja oli Soneralla töissä ja kun itse olin toisessa puhelinyhtiössä, huusin miehelle, että Kilpailija! Ihmettelin miehen ilmettä, mutta kun kävelimme pois, minulle kerrottiin, että mies oli kotoisin Somerolta :-) Olin vielä niin työasioissa kiinni, että ajattelin Soneraa ja kuulin tietenkin niin. Sen jälkeen minua kutsuttiin somerolaiseksi. Pitäisi oikeastaan käydä siellä kuuluisalla Somerolla torilla, kun olen myös kirppareista jossain määrin kiinnostunut.

Oheinen pilvikuva eiliseltä pilvikävelyltä iltayhdeksän jälkeen. Pilviä ei kyllästy ikinä kuvaamaan. Yksi unelmani on teettää postikortteja valokuvistani tai pitää joskus maailmassa valokuvanäyttely.

Sää on ollut tänään pilvipoutainen, + 17 astetta ja mennyt osin töiden merkeissä, hyvä niin.

Nyt menen jatkamaan Rakkaustarinoita-kirjan lukemista, se on aika persoonallinen,
ei mitään ihan tavallisia tarinoita. See you!

lauantai 5. heinäkuuta 2008

1-vuotissynttärit ja 4-vuotishääpäivä

Hip hei!

Yritykseni täytti tänään kokonaiset yksi vuotta! Tasan vuosi sitten vein paperit kaupparekisteriin ja tunsin itseni tosi onnelliseksi. Mansikkakakkua ei syöty kuitenkaan sen vuoksi, vaan siksi että tapasin sukua pohjois-Pohjanmaalta ja kakku oli rakkaan äitini tekemä. Söimme myös hänen kokkaamaansa hyvää lohikiusausta, nam. Isotätini ja isoenoni vaimo olivat tulleet Herättäjäjuhlille.

En tapaa hiukan kaukaisempia sukulaisia usein, joten oli hienoa kohdata. Ja enemmän on tullut nähdyksi heidän luonaan, koska meille nuoremmille kulkeminen on helpompaa. Tästä tulee mieleen, että voitaisiin perustaa "sijaissukulaisia" heille, jotka ovat itse sukunsa viimeisiä tai
muuten sukunsa hylkäämiä. Onhan sijaisäitejä ja sijaisisovanhempia, niin miksei muitakin sijaissukulaisia. Ja vaikkei oltaisi biologisesti samaa sukua, voidaan olla muuten samasta ulottuvuudesta kotoisin, sielut ovat sukua keskenään. Se on jännää, miten sen heti huomaa,
sukulaissieluisuuden. Vuonna 1988 tapasin erään ystäväni opiskelupaikassani, hän seisoi odottamassa kielistudioon pääsyä ja aloimme jutella. Siitä asti olemme olleet ystäviä - apua
jo 20 vuotta. Olemme pitäneet yhteyttä kaikki vuodet ja viime aikoina tiiviimmin, kun hän on äitiyslomalla ja minä yrittäjänä vapaalla joskus siihen aikaan, kun muut ovat töissä. Ystävyys
syntyy luonnostaan - pakottamatta. Olen kohdannut ystäviksi jääneitä immeisiä sukulaisuuden kautta, työpaikoilla, naapurissa, koulussa, opiskeluissa. Myös työn kautta on virinnyt uudestaan lapsuusajan ystävyyssuhde. Myös matkustamisen myötä on syntynyt ainakin kaverisuhteita, jos ei ihan ystäviä.
Ystävällistä kesäillan jatkoa! Eilen Jani TuplaWeen konsertissa kuultiin hyvää tulkintaa,
mutta levyllä hän on mielestäni vielä parempi. Tai sitten tunnelmaan vaikuttivat hieman
liikaa nauttineet :-) Miehen yllätys (jonka arvasin) oli kuitenkin oikein mieluinen.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Uusi pää

Tänään piti käydä häivyttämässä kampaajalla harmaat piiloon eli olen
nyt aika punapää. Ilmeisesti ei kovin paha, koska 90-vuotias asiakkaani (ja hänellä ei ensimmäistäkään harmaata hiusta) piti väriä hyvänä. No luotan kampaajani värisilmään ja tykkään itsekin lopputuloksesta. Olen käynyt samalla kampaajalla ainakin 10 vuotta, ainoa huono puoli on se, että hän on jäämässä varmaankin parin vuoden päästä eläkkeelle.

Muutoin on ollut varsinaisia töitä ja myös vapaaehtoistöitä ikäihmisten parissa.
Sää suosinut, saattaa vielä heittää ukkosen ennen iltaa. Vielä yksi iltakäynti, ihan hyvä. Tutkimuksissa yrittäjien on todettu olevan keskimääräistä onnellisempia, en tiedä muista, mutta itse ainakin olen ollut valintaani erittäin
tyytyväinen - ainakin tähän saakka.

Rentouttavaa: partsikukkien hoito, vanhojen kukkien poisnyppiminen ja kehäkukkien kasvun seuraaminen, nyt on eka kukka nupussaan. Olen
kasvattanut kehäkukat siemenistä, joita sain viimeisimmältä pomoltani
isosta firmasta. Oikein kiva lahja kivalta ihmiseltä.

Täällä jo sataa leppeää kesäsadetta. Yritän nyt taistella tänne yhden
tai pari kuvaa partsilta.

Kaunista iltaa kaikille mahdollisille lukijoille!

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Kirjoja ja elämää

Heipparallaa!

Tänään vierailin kirjastossa ja lainasin kolme opusta: Polkupyörällä ajamisen
taito, Tunnit ja Rakkaustarinat. Luulenpa, että Rakkaustarinat on ekana lukuvuorossa :-)
Hääpäiväkin lähestyy (perjantaina) ja illaksi on tiedossa yllätys - epäilen vahvasti, että
saattaisi olla Jani Wickholmin konsertti, mutta en käy edes katsomassa hänen keikka-
aikatauluaan että säilyy jännitys loppuun saakka.

Vastaan nyt kysymyksiin, jotka olivat esim. Sooloilijan blogissa:

Missä olit 10 vuotta sitten:
Olin 8-16 töissä isossa yrityksessä, toista vuotta vielä innokkaana.
Naimisissa, uusioperheessä, hankimme borderterrierin, joka jäi
erossa exmiehelleni. Asuin samassa kaupungissa kuin nyt. Haaveilin
omasta lapsesta, haaveilen edelleen..
Viisi asiaa tehtävälistalla:
*pitäisi: purkaa muovilaatikko, joka on kirjoituspöytäni alla,
ollut siellä muutosta (4 v) saakka, mutta mahtuu sinne hyvin :-)
* aloittaa yrityksen markkinoinnin tehostamistoimenpiteet, esitteiden
jakelua ym.
* käydä läpi vaatekaappia ja heittää pois liian kauan käyttämättöminä
olleet vaatteet
* lähteä lenkille (tänään)
* pudottaa painoa 10 kiloa

Suosikkivälipalojani?
voileivät, esim. maksamakkarakurkku
jugurtit, rasvattomat ja laktoosittomat
pullakahvit

Mitä tekisin jos olisin miljönääri?
Perustaisin ikäihmisille virkistäymispaikan,
jonne voisi tulla lomalle tai käymään päiväseltään.
Jonnekin luonnonkauniiseen rauhalliseen paikkaan.
Pihalla voisi olla lampaita ja talossa kissa&koira.
Kehittäisin nykyistä yritystoimintaa, ed. sisältyisi
siihen. Itselleni ostaisin pienen vaatimattoman paikan
meren rannalta tai saaresta. Adoptoisin lapsen
Kolumbiasta. Muutoin eläisin nykyisen kaltaista
elämää, ystäviäni, lukisin, tekisin töitä.
Kirjoittaisin ehkä kirjan. Ostaisin riippumaton
sinne merenrantapaikalle :-) Perustaisin
vanhusten paikkaan myös kauniin puutarhan.
Paikat, joissa olen asunut:
Espoo, Helsinki, Vantaa, Kerava ja ympyrä
on sulkeutunut takaisin Espooseen. Ai niin,
olen asunut myös vähän aikaa Karjaalla.




maanantai 30. kesäkuuta 2008

Ihkaensimmäinen kirjoitus

Hei!

Tervetuloa seuraamaan Nasumurmelin arkea ja edesottamuksia.
Aiheina valokuvaus, elämän ilot ja surut, matkustaminen ym.
Valokuvissa usein kukkia, maisemia, vanhoja
kauniita muuntajarakennuksia eri puolilta Suomea, kuvia matkoilta
ympäri maailmaa.
Seuraava matka jos suinkin toteutuu Islantiin Kristina Reginalla.
Odottelemme malttamattomina tietoa, saadaanko aluksen moottori
ajoissa kuntoon. Tilaamamme matka on ensimmäinen, joka pitäisi
toteutua moottorikorjauksen jälkeen. Toivottavasti Saksassa osaavat
asiansa :-)
Tänään vapaapäivä Korkeasaaressa, häkin ulkopuolella. Aamulla
kova merisumu peitti näkymää keskustaan, iltapäivällä aurinko
jo lämmitti mukavasti.








"Synttärikakku"







Onnistunut suunnittelu paketissa ja hyvää teetä :D

Rentoa lomatunnelmaa

Lämpimät kiitokset

Pilvikuvausta iltakävelyllä

Nupullaan

Nupullaan

Avoinna