Kello kuuden kuulumiset

Kaunista kesäajan alkua hyvät ihmiset! Otan mielelläni vastaan tuntia vaaleammat illat ja aamun tuntia pidempään jatkuvan hämäryyden.

Uunissa paistuu tumma suklaakakku sydänvuoassa, reseptin nappasin kotimaisesta naistenlehdestä. Appelsiininkuorta oli alkuperäisessä ohjeessa, mutta katsoin parhaaksi vaihtaa kuoren appelsiinipaloihin. Ihana paistuvan kakun ja suklaan tuoksu leijailee nenääni. Tuota kakkua ei voi syödä ilman virkistävää kupillista kahvia. Jotenkin kahvi ja suklaa kuuluvat miun makumaailmassani yhteen.

Olen täyttänyt yrittäjän velvollisuuksia kiikuttamalla lähes viime tipassa veroilmoituksen (kylläkin tilitoimiston täyttämän) postilaatikkoon. Tein sen vielä kävellen, joten voin onnitella itseäni hetkellisestä ympäristön säästämisestä.

Lauantai-iltana vietin tunnelmallisen tunnin kynttilänvalossa. Telkkari tosin oli päällä, koska en laskenut sitä lampuksi. Ainakin vastapäisessä talossa osallistuttiin myös, koska yhdestäkään ikkunasta ei kajastanut valoa. Huomasin, että omaankin olotilaan tuollainen tunnin kynttilänvalossa oleilu vaikuttaa rauhoittavasti. Yleensäkin hiljaisuudessa oleskelu on oivaa itseterapointia.

Lähden tästä nyt testaamaan appelsiinisuklaakakkua kahvikupillisen kera ja kutsun Sinut myös mukaan kahvittelemaan :-)

Iloisia ajatuksia maailmalle lähettäen
Nasumurmeli

Kohtaamisia, koiruuksia&kiusauksia

Long time no see! Kevät kipittää luoksemme hurjaa vauhtia ja sipulikukkia kohta jo odottelen nousevaksi lumen alta - ehkei nyt ihan vielä kuitenkaan, mutta ehkä jo parin viikon päästä ensimmäiset urhoolliset työntävät "nokkansa" ylös mullasta. Sikäli kun olen istuttanut ne oikein päin..

Kohtaamisia eri ihmisten kanssa olen viime aikoina ajatellut ja sitä kuinka merkityksellisiä ne voivat olla. Joidenkin kanssa juttu lähtee heti luistamaan ja toisten kanssa ei sitten millään ilveellä. Iällä ei ole merkitystä ja on upeaa saavuttaa se hetki, kun tuntee toisen ymmärtävän itseään täydellisesti. Aina ymmärtämiseen ei tarvita sanoja, kosketus tai hymy riittää välittämään tunteen. Miten iloiseksi voikaan tulla niinkin pienestä asiasta kuin siitä, että vastapäisissä liikennevaloissa vilkuttaa tuttu ihminen samanlaisesta autosta! Tai postilaatikossa odottaa kortti kaukaisesta maasta terveisineen tai saa osakseen jonkin pienen huomaavaisuuden kuten oven avauksen tai kiitoksen itse antamastaan avusta. Ystävällisten sanojen merkitystä ei voi aliarvioida ja vaikka ikuiseen positiivisuudeen jankkaamiseen voidaan olla kyllästyneitä, niin itse koen, että myönteisellä suhtaumisella pääsee aika pitkälle. Vaikkakin pakko myöntää, että joissain asioissa on tosi vaikea nähdä mitään positiivista. Kuten siinä, miten verovirasto määrittelee sen, minkälaisen koulutuksen omaava ihminen voi tehdä arvonlisäverollista/arvonlisäverotonta työtä, vaikka itse työ olisi aivan samaa työtä. Tämä vain sivuhuomautuksena ilman mitään katkeruutta :-) Itse asiassa olen miettinyt opiskelemaan lähtemistä.

Mahtava painoarvo on myös sillä tunnetilalla, joka välittyy kohtamisessa ihmisestä toiseen. Innostuneisuus ja ilo tarttuu, valitettavasti myös negatiivisuus ja pessimismi. Yritän itse vastoinkäymisistä huolimatta säilyttää elämänilon, jotta voisin antaa siitä pikkuriikkisen kohtaamilleni ihmisille ja olla osaltani helpottamassa yksinäisten eloa ja oloa. Haaveeni
eri-ikäisten ihmisten asuttamasta talosta on takaraivossa edelleen ja vähän aikaa sitten kuulinkin talosta, jonka olivat rakennuttaneet yhdessä vähän iäkkäämmät ihmiset tulevaisuuttaan ajatellen. Yhteisenä hetkenä on joka päivä ruokailu samaan aikaan ja ruokatavarat hankitaan tukusta ja kukin tekee ruokaa vuorollaan. Muutoin kaikki asuvat omissa asunnoissaan, mutta talossa on yhteisiä tiloja, joissa voi kokoontua sen verran kuin hyvältä tuntuu. Osa ihmisistä oli vielä työelämässä ja osa eläkkeellä. Saadapa kasaan tuollainen hyvä porukka ja sitten vain sopivaa tonttia katselemaan :-)

Koiraihmisenä sain eilen ja tänään pitää hoitokoiraa luonani. Kyseisellä koiralla on 11 vuoden iästään huolimatta energiaa riittämiin ja pelkkä koiran katsominen saa suupielet ylöspäin. Teimme pitkiä lenkkejä ja koiraliini tähyili puista oravia ja lintuja, jotta olisi päässyt niitä haukkumaan. Ja voi sitä intoa ja spurttailua, kun varaemäntä tuli kotiin, siitä ei meinannut tulla loppua. Haikein mielin luovutin koiran takaisin omistajalleen, joka toi messutuliaisina tälle laihduttajalle lisää kiusauksia: erittäin hyvää suklaata, toffeekarkkeja, välipalakeksejä (käteviä autossa), virkistävää hedelmäjuomaa jne. Kiitos vain hyvistä suklaista, on tullut jo maisteltua - ihan sen kunniaksi, että olen jo aika lähellä uutta painotavoitettani.