Jotain kadoksissa?

Olen erikoistunut tavaroiden kadottamiseen ja krooniseen unohteluun. Tänään tulin tyytyväisenä kotiin ja ehdin puuhastella jonkin aikaa ennen kuin välähti, että kävin kotimatkalla kaupassa. Kauppakassi autossa. Pyykit ovat lähes pääsääntöisesti (muuten tälläkin hetkellä..) koneessa luvattoman kauan. Tänä iltana päätin käydä fillaroiden lähikaupassa - lähtöoperaatio kesti puolisen tuntia: fillarin avainta etsien. Pyörän satula oli kastunut sateessa, joten kaupassa kiskoin hupparia alaspäin ja toivoin, ettei kukaan tuijottele märkää takamustani. Onneksi on keksitty kännykkä ja siihen muistutustoiminto - se on tänäänkin muistuttanut muutamasta hoidettavasta asiasta. Puolustuksekseni voin sanoa, että en yleensä pahemmin myöhästele sovituista ajoista ja tähän saakka olen muistanut mennä sinne minne on pitänytkin.

Olen lähdössä matkalle vajaan viikon päästä - passi on tällä kertaa vielä tallessa ja se kadonnutkin löytyi puoli vuotta edellisen matkan jälkeen..kirjoituspöydän laatikosta. Nyt jännitetään tuhkapilven reittiä ja matkakavereiden terveydentilaa - voi kun pääsisimme kaikki terveinä matkaan. Pitkän talven jälkeen odotan leppoisaa lomaa kauniissa maisemissa italialaisista herkuista nauttien.

Kevään korvalla

Tuo kuva oli otettava tuon upean keltaisen seinän ja vähintään yhtä upean huikaisevan sinisen taivaan tähden. Sanoisin, että todellista väriterapiaa. Vaikutus on yhtä vahva kuin äskettäin hankkimallani kelta-puna-oranssi-valko -raidallisella matolla, sen väritys sananmukaisesti piristää allekirjoittanutta päivittäin. Pidän väreistä ympärilläni - en viihtyisi valkoinen/musta/harmaa -sävyisessä kodissa, vaikka toisaalta sellainen voisi luoda myös rauhoittavan tunnelman. Tunnustan olevani enemmän ns. lämpimien värien puolella kuin kylmien. Kaksi väriä, joita ainakin vaatteissani välttelen ovat turkoosi ja vaaleanpunainen. Roosa on sitten asia erikseen :-)

Upeimmat värit löytyvät monesti luonnosta, juuri nyt ihailen purppuranpunaista leinikkiä, jonka yritän pitää hengissä istutusvaiheeseen saakka. Vielä tällä hetkellä kukkamaatani painaa vajaan puolen metrin lumikasa. Eilen tein vähän maastotutkimusta, mutta kun olin uponnut hankeen polviani myöten ja kastellut sukkani päätin vielä odotella rauhassa lumen sulamista muutaman viikon. Harvoin on tällainen vesisadekeli ilahduttanut niin paljon kuin tänään - jälleen yksi päivä lähempänä lumetonta maata ja esiin työntyviä tulppaaneja, narsisseja, krookuksia - huomaattehan vakaan uskoni, että jotain sieltä mullasta nousee ylös :-) Ainakin rikkaruohoja.